Me ollaan siskon kanssa asuttu samassa taloudessa jo puolisen vuotta, ja sitä ennenkin vietittiin paljon aikaa toistemme yksiöissä. Nykyisillä vuokrahinnoilla kun nyt vaan oli järkevämpää hankkia kolmio kun maksaa kahdesta kopista samaa hintaa. Opiskelija kun ei voi tuloillaan paljon henkseleitä paukuttaa. Ollaanhan me toki joskus ihan pieninä jaettu huonekin, mutta siitä ajasta muistona on lähinnä se kun pienempi kuisasi isompaa tukistamalla, ja koston seuratessa huusi sitten äitiä apuun. Minuahan siinä sitten vanhempana aina rangaistiin.

Lapsuuden pieniä vinoutumia voi nyt kostaa lainaamalla siskon lempikenkiä ja paitaa, tosin sen tietäminen mikä milloinkin on just SE juttu on hankalaa. Meiltä kun ei vaatteet lopu vaikka vaan yksi shoppaa. Toisaalta aina on lähellä sitten se rakas ihminen jolle voi kertoo kaiken. Pahimmat mokatkin. Ja saa vielä moraalisaarnan sijasta ymmärrystä. Ja ehdoton bonus, on se että ei vielä tarvi kasvaa aikuiseksi. Voidaan leikkiä mönkijää toistemme sängyssä ja puhua mielikuvitusolennoista. Siskon mieskin on ollut leikkimässä mönkijää;)

Illat on jotenkin paljon mukavampia kun aamut. Nukkuminen on vasta edessä, ja jännitys siitä millainen uni on seuraavana vuorossa vaan kasvaa. Iltaisin kaikki on rauhallista ja kiireetöntä. Se varmaan johtuu siitä että käyn töissä aina illalla. Nytkin palailin vasta kotiin katselemasta äitejä ja äitien pieniä mussukoita opettelemassa ratsastusta. Kyllähän siellä hevosten parissa on nykyään aika feministinen ilmapiiri. Muutama rohkea mies on eksynyt matkaan, ja pari isää jolle ei ole poikia siunaantunut, vaan täytyy tyytyä huutelemaan tyttären ratsastustunnilla niitä ohjeita sielta laidalta. Vaikka itse ei olla hevosen lähellekään koskaan uskallettu. Kai se on jokin sisäänrakennettu malli, että aian tiedetään paremmin kun valmentaja. Jääkiekkokaukalon laidathan näitä on pullollaan. Tosin täytyy tasa-arvon nimessä tunnustaa että kyllä ne äiditkin ihan samalla tavalla käyttäytyvät.