Mä pääsin eilen illalla kotikaupunkiin koulusta. Niskat on ihan jumissa ja pää ei käänny, lihakset kipeenä ja paino noussut. Aina sama juttu. Joka kerta kotiin palattuani tunnen olevani ainakin tuplasti ikäiseni, kärsiväni vähintään reumasta ja koordinaatiokyvyn puutteesta, heikosta itsetunnosta ja unohtelusta. Seuraava viikko mennään taas tulehduskipulääkkeiden voimalla kohti nuoruutta. Miksi sitä tulee paljon kipeemmäksi kun ei tee mitään viikkoon, kun silloin kun oikeasti liikkuu ja rasittaa itseään? Ja miksi sitä syökin silloin paljon enemmän.
Aikuisopiskelu ei tee hyvää kenenkään itsetunnolle. Jos kotona oletkin suhteellisen normaali ja tasapainoinen, tiedät osaavasi oman alasi työt ja olevasi työssäsi arvostettu, hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen, siitä ei lähijaksojen jälkeen ole mitään jäljellä. Koko minäkuva täytyy rakentaa uudestaan joko jonkinlaisen harhan varaan, tai sitten tyytyä siihen että on ihan paska. Tänään on vielä se paska päivä. Huomenna alkaa taas pienet vihreät miehet kuiskutella korvaan, että kyllä sä oot ihan hyvä tyyppi. Jos nyt vähän negatiivinen etkä innostu kehumaan kanssaihmisiäsi ylitsevuotavilla ylipirteillä sanavalinnoilla, vaan mieluummin olet oma ankea itsesi.
Siskosta ja miehestä viikko oli ihanaa lomaa. Toivottavasti kotona ei ole kamala sotku ja alastomia ihmisiä joka puolella. Saa nähdä onko sisustus taas muuttunut... Toivottavasti ainakaan lisää keltaisia seiniä ei ole ilmestynyt.