Meidän perheen työrytmi vaihtui viikon alusta niin, että minä vietän Miehen kanssa paljon enemmän aikaa kaksin kotona kun rakas siskoni. Se on outoa. Mutta kaikkeen varmasti tottuu, paitsi herneeseen patjan alla. Eipähän jää aikaa miettiä viime viikonlopun sekoiluja ja niiden syitä ja seurauksia.

Kummallista oli se, että siinä kohtaa missä normaalisti iskee moraalinen krapula, sitä ei tullutkaan. Mikä taas antaa minulle aihetta alkaa epäilemään omaa mielenterveyttäni. Ei kai kyse voi olla pienestä ihastumisesta? En ainakaan myönnä mitään. Paras ratkaisu on kiistää kaikki. Ei ihminen, joka panikoi jo sanasta tyttöystävä, voi olla ihastunut.

Mies ja sisko olivat eilisen sairaspäivän kunniaksi päättäneet sisustaa meidän kämpän uusiksi. Seinä oli muuttunut kirkkaan keltaiseksi, vessassa oli uusi peili ja mitä lienee purkkeja ja purnukoita, ja olkkariin oli ilmestynyt pöytä. Aika hyvin päivän aikana. Se keltainen seinä ei ihan istunut omaan maisemaani, mutta kun siitä johtuen saan kuulemma siskon verhot itselleni, en valita. Ainahan voin poistua huoneesta peruuttaen, jolloin seinää ei näe.